10 faktaa minusta!

1. Olen alanvaihtaja ja onnellinen siitä! Olen tehnyt työurani aikana kaikenlaista. Olen ollut jumppaope, tarjoilija, kokouskoordinaattori, maalari ja toimihenkilö rakennustyömaalla. Paljon oppeja on jäänyt sukanvarteen näistä hyvin erilaisista töistä.

2. Kouluttauduin puutarhuriksi ja floristiksi muutama vuosi sitten. Sen jälkeen olen hypännyt yrittäjyyteen ja teen tapahtumakukituksia yrityksille. Tämä matka on kyllä ollut antoisaa ja opettavaista 😊

3. Nykyinen työ floristina antaa tilaa mun luovuudelle ja siitä olen erityisen kiitollinen.

4. No tyyppinä mä oon vähän tättähäärä. Tosi määrätietoinen ja eteenpäin pyrkivä. Tykkään että asiat hoidetaan kunnolla ja muita kunnioittaen. Oon myös tosi herkkä ja empaattinen. Sitä ei musta aina ensimmäisenä ehkä uskoisi 😊.

5. Saan luovuuspuuskia ja ne voi kohdistus joko kukkajuttuihin tai vaikka sisustamiseen. Silloin kun puuska iskee, niin oon tosi kärsimätön. Haluaisin että valmista olisi jo oikeastaan ollut jo eilen! Mun perhe ei aina ehdi mukaan näihin puuskiin mutta he kyllä hienosta jaksaa kuunnella mun visioita 😊.

6. Meidän perheessä on meidän ihmisten lisäksi kaksi kissaa. Ne on mun silmäteriä. Päiväunet kissojen kanssa – Aivan parasta!

7. Luonto ja vesi on mulle tärkeitä. Käyn uimassa ympäri vuoden luonnon vesissä. En voisi kuvitella asuvani paikassa, jossa ei olisi merta tai järveä. Ja jos pitäisi valita, niin meri menee mulla järven edelle.

8. Mä rakastan värejä! Mun väripaletti vaan hurjistuu vuosien myötä. Musta on ehkä tulossa dopamiinipukeutuja -ja sisustaja. Haluan että vaatteista ja sisustusjutuista ja taiteesta tulee iloiseksi. Viimeisin hankintani ovat vaaleanpunaiset samettihousut.

9. Rakastan rutiineja. Uni on ollut mulle aina super tärkeetä. Mä meen joka ilta nukkumaan suunnilleen samaan aikaan ja syön joka päivä samoihin aikoihin. Ja mä pystyn syödä samaa ruokaa viikosta toiseen!

10.  Ja viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisempänä mainittakoon, että mä rakasta tanssia. Sitä mä pyrin lisäämään arkeen tänä vuonna enemmän.

Elina/ Niityn Kukka

Kukat, jotka tekevät tapahtumasta tuntuvan!

Tapahtumia ja tilaisuuksia on yhtä paljon kuin niiden järjestäjiäkin. Tilaisuudet ovat kooltaan kaikkea pienen intiimin tilaisuuden ja ison messutapahtuman väliltä. Jokaisella yrityksellä, joka järjestää tapahtuman on oma brändinsä ja viesti, joka halutaan tapahtuman kautta välittää. Ja juuri viestin välittäminen on yksi kukkasomistuksen tehtävistä. Kukat tuovat tilaan tunnetilan, jota on vaikea sanallistaa. Kukat myös viestivät yrityksen arvoja ja brändiä.

Usein kukkia ajatellaan tapahtumissa viimeisenä – kauniina lisänä, kun kaikki muu on jo mietitty. Ja silti juuri ne jäävät monille mieleen. Siksi ajattelin jakaa muutaman ajatuksen ja vinkin siitä, mikä tekee kukituksesta onnistuneen.

Ensimmäinen asia, jonka kysyn asiakkaalta, ei liity väreihin tai lajikkeisiin, vaan tunnelmaan: miltä tapahtuman pitäisi tuntua? Halutaanko juhlaan rauhallista arvokkuutta, kepeää kevätfiilistä vai ehkä jotain vähän yllättävää ja leikittelevää? Kun tunne on selvä, on helppo valita kukat, jotka tukevat sitä – joskus se tarkoittaa runsaita, näyttäviä kimppuja, joskus yksittäisiä, harkittuja oksia.

Toinen vinkki liittyy kokonaisuuden hahmottamiseen. Monella asiakkaalla (ja tapahtumatuottajalla) on mielessä paljon asioita yhtä aikaa – siksi konkreettinen visuaalinen suunnitelma on kullanarvoinen. Kun kukat piirtyvät osaksi tilan ja tapahtuman kuvaa jo etukäteen, päätöksiä on helpompi tehdä, ja lopputulos vastaa odotuksia.

Kolmas tärkeä asia on aikataulu. Tapahtumapäivänä kukkien olisi hyvä olla paikalla silloin, kun muu somistus tapahtuu, ja lähteä tilasta sujuvasti purun yhteydessä. Näiden yksityiskohtien läpikäynti etukäteen säästää monelta ylimääräiseltä soitolta tai viestiketjuilta.

Hyvin suunnitellussa tapahtumakukituksessa kukat eivät huuda huomiota, mutta niiden poissaolon huomaisi heti. Ne tukevat tilan rytmiä ja virittävät vieraat siihen, mitä on tulossa. Siinä on kukkien hiljainen voima.

 

– Elina Tarpinen, Niityn Kukka   

Vastuullisuus osana onnistunutta tapahtumaa.

Kun tehdään onnistunutta tapahtumaa, on siinä aina mukana vastuullisuus monessakin muodossa. Vastuullisuus on tämän päivän kulmakivi, jonka päälle rakennetaan tilaisuus kuin tilaisuus. Yritykset miettivät vastuullisuuden teemaa hyvinkin laajasti ja se otetaan tapahtumien eri osioissa huomioon. 

Myös kukkasomistuksen vastuullisuutta on hyvä pohtia tapahtuman rakentamisen yhteydessä. Kukat ovat tietysti kovin lyhytikäisiä ja tapahtumat voivat olla sitäkin lyhyempiä. Tässä muutama ajatus kukkien vastuullisuuden pohtimiseen.

Valitse luotettava ja vastuullinen kumppani toteuttamaan kukkasomistukset. Samat arvot tekemisessä helpottavat yhteistyötä. Kun hyvä kumppani löytyy, ei aikaa tarvitse aina käyttää uuden toteuttajan etsimiseen. Vastuullisuus on myös vastuullista yhteistyötä ja pitkäjänteisessä tekemissä päästään kehittämään yhteistä toimintaa yhä sujuvammaksi. Pitkässä yhteistyössä yhteiset toimintatavat hioutuvat ja kehittyvät. Silloin voidaan myös hyödyntää brändiin sopivia astioita kukkasomistuksessa. Näin vältetään kertakäyttöisiä astioita ja asetelma-astiolla voidaan korostaa tapahtuman haluttua tunnelmaa. 

Suosi sesonkiajattelua kukissa. Sesongissa olevat leikkokukat ovat aina sen kauden parhaita, vähän niin kuin kauden vihanneksetkin. Sesongissa olevat kukat sopivat myös aina sen kauden henkeen. Kesällä saa myös kotimaisia kukkia runsaasti. Kotimaiset kukkaviljelijät ovat myös hyvinkin vastuullisia kukkien kasvattajia ja meillä on paljon Slow Flowers – kukkatiloja. Kauden kukat ovat aina hinta-laatu-suhteeltaan parhaita kukkia.

Kierrätä tapahtumasi kukat! Tapahtumat kestävät parhaimmillaan vain muutaman tunnin. Silloin kannattaa ehdottomasti koittaa hyödyntää kukkia myös tapahtuman jälkeen. Yksi vaihtoehto on antaa kukkia kävijöille mukaan kotiin vietäväksi. Tähän tarkoitukseen kukkakimput ovat ehdoton ykkönen. Kukat voidaan nostaa maljakoista ja pakata kosteutta mukaan, jotta ne kestävät kotiin saakka. Talvella on hyvä myös huomioida kukkien paketointi etteivät ne kuole kylmyyteen. Toinen vaihtoehto voi olla myös kukkien lahjoittaminen vaikkapa läheiseen vanhainkotiin. Näin kukat voivat ilostuttaa vielä pitkäänkin tapahtuman jälkeen. 

Vastuullisuus kulkee käsikädessä onnistuneen tapahtuman kanssa ja antaa hyvän mielen kaupan päälle 😊!

 

-Elina Tarpinen, Niityn Kukka